|
Saaren korkeimmalla kohdalla profeetta Eliaksen vuorella sijaitsee Posedonintemppeli ravintola, jota alettiin rakentaa n. 600 jKr. Antiikin kreikkalaiset rakensivat usein temppelinsä kauniille paikoille, josta oli myös merinäköala. Kirkkaalla säällä voit nähdä huipulta Eginan saaren ja aina Ateenaan saakka. Rakennuksia rakennettiin eri aikakausina n. 300 vuoden ajan. Ympäristö autioitui 300-luvulla ja tuhoutui myöhemmin maanjäristyksen myötä. Temppelin jällenrakennus alkoi 1894 kahden ruotsalaisen Sam Widen ja Lennart Kjellbergin toimesta. 1997 jälleenrakentaminen käynnistyi kaivauksilla, joissa auttoi Ruotsin instituutti Ateenasta. Monestery rannan yläpuolella sijaitsee Zoodhohos-luostari Pjyj 1500-luvulta. Elämänantava lähde ja lähteen vedellä sanotaan olevan parantava vaikutus. Luostarin rakensi Jakob Ateenasta. Hän kärsi sappikivistä ja oli parantunut veden ansioista. Kiitokseksi hän rakensi luostarin, joka on edelleen siis olemassa. Tänä päivänä vain luostarikirkko ja etupiha avoinna yleisölle. Kirkossa voit katsella mahtavia puisia käsitöitä, jotka luultavasti ovat valmistettu 1600-luvulla Aasiassa. Ne ovat maalattu kullanvärisiksi ja koristeltu 48:lla ikonilla. Poroksen kaupungista löytyy argeologinen museo mielenkiintoisine esineen, jotka on löydetty kaivauksista Kalavriasta ja Troezenista. Museo on avoinna klo 8.30 - 15.00 kaikkina viikonpäivinä lukuun ottamatta maanantaita. Ylhäällä kukkulalla kaupungissa sijaitsee kaunis vaaleansininen kellotorni, joka oli saaren tavaramerkki vuodesta 1927 lähtien. Sinne on hieman vaikea kiivetä kuumimpaan aikaan mutta se on vaivan väärti, näköala on fantastinen
|